torstai 22. toukokuuta 2014

Stricken -sukat

Sukkia pukkaa niin, ettei malta edes välillä postailla valmistuneita. Siellä odottelis päättelyä sohvan selkänojalla läjä töitä. Välipalana olen virkkuukoukkuakin heilutellut, mutta jälleen on sukat puikoilla, kahdetkin. Niistäpä sitten myöhemmin.

Tällä kertaa olen jalkaan asti saanut Stricken -sukat. 


Malli "Stricken" on kirjasta sukkia. rakkaudella.
Lankana Alize
Puikkoina taisi olla 2,5mm cubicsit


Lanka on minulle ihan uus ja outo tuttavuus ja nappasin sen lankakaupan alekorista mukaan.
Sukista tuli napakat, mutta jalassa tuntuu mukaville ja istuu hirmusen hyvin. Hyvä on kengissäkin pitää.


Kuviohan ei järin hyvin tästä langasta näy ja muka otinki sillä tuon mallin, että ei niin oo nöpö nuukaa vaikkei kuvio erotukkaan. Kun vihdoin ja viimein sain ähelletyks sukat valmiiksi niin hitusen kadutti mallivalinta :D Oli sen verran isotöinen, että sais sittenki kuvio näkyä  ja ihan heti en ota apupuikollisia malleja työn alle :)

Eipä ihan menny raidat tasan kun sattu toisessa sukassa olemaan langassa solmu ja jatkui sitten tuolla tummansinisellä niin, että siitä tuli paksumpi raita. Olishan sen voinu tietysti tällätä sopivaksi van en alkanu säätämään. Sole nii justiin. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti