tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ystissukat vuosimallia 2017

Jees, taas mää tein jotain mitä en aatellu tehä. Tai aattelin tehä van sitten aattelin jättää tekemättä, mutta sitten päätin tehä kuitenkin kun kerta pyyettiin.

Ystävänpäiväsukat 2017, Niina Laitisen suunnittelemat. 


Näitä sukkasia on aikas moni sutkutellu ja olin vähällä itekki innostua tekemään kun ohje ilmestyi pala palalta ystävänpäivän alla joulukalenterin tapaan. Nooh, mutta ku kaikkihan näitä teki ni mää sitte jätin homman sikseen. Sen sijaan aloin vääntämään itelle viime vuojen mallia. Kesken jäivät oottamaan parempaa huomista kun piti alkaa näitä tekemään ja muutamaa muuta työtä.
Onhan nämä aikalailla kuukauen roikkuneet puikoilla, että eipä kovin vauhti oo päätä huimannu. Onnekseni kärsivällinen tilaaja jo tiesikin, että ei tartte heti huomenna valmista ootella joten sen suhteen ei tarvinnu paineita ottaa. En nykyään ala mielellään tekemäänkään tilaushommia ellei anneta runsaasti aikaa ja voin tehä sillon ku siltä tuntuu. Käsitöille on sen verran vähän aikaa niin haluan tehä jotain mielekästä sillon ku saan niitä tehä.



No van siinä ne nyt töröttää ja ystis saa näistä nyt sitten pääsiäissukat, jos sopivat jalakaan...
Värivalinnat oli minun osalta helpot tällä kertaa kun ystis lähetti kuvan jonkun tekemistä sukista ja halus saman väriset. Hilipasin vaan kauppaan ostamaan lankaa kun omista kätköistä ei Nallea löytyny näissä väreissä. En lähteny kopioimaan kuvan sukkia joita oli hippasen värien osalta muuteltu vaan tein ihan ohjeen mukaan.
Pohjaväri meni aika tarkon kun sitä jäi tähteeksi noin 3 metriä. Että hyvin riitti yks kerä sitä näihin koon 38 sukkiin. Ohjeessa on kolme eri leveyttä ja nämä on niistä pienimmän mukaan tehty.



Lanka Novita Nalle (158 g)
Puikot 3 mm
 


4 kommenttia:

  1. Kivat nuo sukat! Itse en ole vielä niitä neulonut, mutta ohje on visusti pöydällä odottamassa aloittamista. Ihanat värit olet niihin valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värivalinta olikin helppo kun sitähän ei itse tarvinnut tehdä :D Joten siitä en voi pisteitä napsia. Suht sujuvasti näiden kutominen kyllä sujui. Ohje on selkeä ja kartta helppo lukea.

      Poista
  2. Tosi nätit - ja ihanat värit. Tuo keltainen on vaan just nyt niiiiin kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite en osaa oikein keltasta käyttää, mutta ehkä on ihan hyvä saada siedätyshoitoa näin tilauksen muodossa :D

      Poista